Vuoristorata Sami

Tämä on ollut paras sunnuntai ikinä! Elämä ja ajatukset ovat niin seesteisiä. Kaikki on paikallaan. Kävin salilla, joten ehkä liikunta on tosiaan lääke, joka minua parhaiten palvelee ja vie tuskat mennessään. Ai mitkä tuskat? Luomisentuskaa ja hetkellisyyden hegemoniaa, liikunta vie ajatukset kauas pois ja auttaa fokusoimaan. Ei tarvitse olla kaikkia vastauksia heti. Hyvää sunnuntaita kaikille ja vielä parempaa tulevaa maanantaita!

Turhauttaa

Hei! Kaikki mitä sanon epäilyttää. Voinko sanoa noin? Mitä siitä ajatellaan? Entä jos sanonkin näin? Olen mennyt jotenkin ihan lukkoon tässä viime aikoina. En vaan pysty ajattelemaan enää järkevästi. En kirjoita enää samalla tavalla kuin aiemmin. Pelkään, mutta toisaalta odotan reaktiota. Odottaminen on pahinta. Miten tässä nyt näin kävi? Osaisinpa olla hiljaa.

Olenko ainut, joka ei suunnittele viikonloppujaan... Hiljaista on taas. Hakisinkohan jonkun erikoisoluen vaikka näin lauantain kunniaksi. Eipä tässä nyt muutakaan. Äääh. Paskaa. Paskaa paskaa paskaa.

Tyhjyys

Olen kylmä. Kylmät faktat sen taas paljastivat. Etäinen. Umpisolmu.
Olen kylmilläni. Ulkona on kylmä.
Jäitä nyt kuitenkin myös hattuun.
Ota tästä nyt sitten selvää.

Lauantain huomiot

Olen aktivoitunut kirjoittamisen saralla. Tällekin kuulle tullut jo ties kuinka monta postausta, ja yleensä olen vähän laiskemmin raapustellut mitään. Ehkä huomaa, että syksyn melankolia iskee ja täyttää pään ajatuksista, jotka on sitten pakko purkaa oksennuksena jonnekin. Tämä blogi saakoon ämpärin roolin sitten. Ahdistavia iltoja yksin.

Syyslomaa olen tässä vietellyt kivasti kipeillessä. Olen valehtelematta juonut useamman litran teetä ja syönyt inkivääriä, koska olen kuullut sen auttavan flunssaan. No, itseasiassa flunssa alkaa olla talttumaan päin eikä kurkkukivustakaan ole enää kuulunut. Vähän voimaton olo vaan, ja voipi olla, että salille lähtö saa odottaa maanantaihin asti ainakin. Ulkona olisi kyllä kivat kelit. Raikas pirtsakka ilma, auringon paistetta ja ruskaa.

Jos nyt lauantain kunniaksi ottaisin asiakseni lähteä tuonne pihalle. Eilinen oli nihkeää kotona makoilua. Pitäisi sitä kai ihmisiäkin nähdä. Olen muuten huomannut, että pidän automatisoitua sensuuria päällä tässä kirjoittaessa. Sellaista itsehillintää. Tuntuu, että ennen kirjoittelin paljon vapaammin. Alanko pelätä omia tunteita ja ajatuksia? Tai siis niiden julkaisemista. En tiedä.

Vapaus

Jumalauta. Ei helvetti.


Ne ensimmäiset ajatukset tähän hätään. Niin monta erilaista mieltä kuin ihmistä. Onneksi ollaan vapaita ja voidaan sekä kirjoittaa että puhua mistä ikinä haluamme (paitsi viskistä/alkoholista). #viski

Mistä me olemme vapaita? Vapaita tekemään mitä? Kuka määrää ja ketä? Heräämme aamulla, toiset enemmän ja toiset vähemmän päämäärättömästi.  Onnellisimmat ovat koulussa tai töissä, ja useilla myös harrastuksia ja perhettä. Onnettomammat ovat kiinni päihteissä, omissa mahdollisesti sosiaalisissa ympyröissään ja riippuvaisina yhteiskunnan tuista ja/tai rötöstelystä. Vapautta?

Vapaus on sekä yhteispeliä että yksilön vapautta. Yhteiskunta asettaa lakeja yhteiseksi hyväksi, mutta jokainen on kuitenkin loppujen lopuksi oman elämänsä herra. Elämä on sitä mitä teet siitä. Toiset hölmöilee ja toiset tekee jotain suurta. Jos ei miellytä, voisi yrittää valittamisen sijaan muuttaa asioita. Muuttaa omaa tilannetta, muuttaa vallitsevia oloja. Muuttaa lakeja. Vaikuttaminen on vapautta.

Kaikkialla ei voi vaikuttaa.

“Go to work, send your kids to school, follow fashion, act normal, walk on the pavement, watch t.v., save for your old age, obey the law, repeat after me: I am free.”

Helsingissä on kivaa, olen vapaa.

Taas kulutan aikaa

Hei!! On aika taas sekalaisten ajatelmien. Tällä hetkellä liikuttaa syksy, ja ajatukset Helsingistä. Näen siitä läpi, paljon vaan ihmisiä. Oikeastaan melko kaunista. Ruska. Pieni viileys. Pimenevät illat. Ainii ja se koulu. Sain sieltä flunssan. Viikko koulussa ja pöpöt liikkeellä samantien. Kulutan tällä hetkellä aivan liikaa teetä. Sattumointia.

Muutos on todennäköistä. Muutos on mahdollisuus.

Sunnuntai.

Sen pituinen se

Viikon jälkeisiä mietteitä

Kiireistä on ollut, eikä oikein motivaatiotakaan kirjoitella. Näihin teksteihin olisi kuitenkin kiva joskus myöhemmin palata.

Olen nyt tasapainoillut näiden nuorten kanssa: Lähinnä siis se, että mitä kaikkea mussutusta jaksan kuunnella, milloin kommentoin jotain pikkunokkelaa takaisin ja milloin annan heille tilaa. No olen ainakin oma aito itseni, jos minulle auotaan päätä, hyvän hetken koittaessa sivallan vähän takaisin. Tai saatan vaan hämmentää esittämällä outoa. Keppiä ja porkkanaa. Luottamuksen voittaminen ei aina ole helppoa. Kuinka osoittaa olevansa välittävä hyvä tyyppi ilman, että antaa periksi periaatteista ja uhraamatta mitään?

Olen ensimmäinen apuope, joka lähtee mukaan läpänheittoon. Olen ylpeä. Elämä ei ole vakavaa, mutta opiskelu on. Se ei saa olla sirkus.

Pääsin työelämään

Nii! Nyt se alkoi, kaksi päivää sitten. Nimittäin koulunkäyntiavustajan hommat. Ihan uusi aluevaltaus itsellekin tämä teinien kanssa työskentely, ja kun tuosta koulumaailmastakaan ei oikeastaan ole kamalasti kokemusta. Omat yläasteajat ovat siellä pölyttyneessä lokerossa jossain missä on paljon muitakin vanhoja asioita. Sen verran muistan, että ei tarvinnut herätä klo 6 aamulla, että ehtii kouluun.

Erikoiskoulu. Erikoisemmat nuoret. Kiroilua, haistatteluja, motivaatio-ongelmia. Tänään oli koulutusta, jossa opeteltiin erilaisia hallintaotteita ja irrottamisia. Jospa ei tarvitsisi kauheasti painia muksujen kanssa. Kävin tänään kuitenkin potkimassa säkkiä, koska alkoi ärsyttää oma liikkumattomuus. (ja ehkä salaa vähän innostuin tuosta koulutuksestakin).

P.S. tänään parasta oli erään 7lk pojan kysymys, koska hän kysyi miksi puhun erilaista suomea. Koitin selittää, että en ole täältä. Ei ole etelän murre tarttunut vielä.