Kiireistä on ollut, eikä oikein motivaatiotakaan kirjoitella. Näihin teksteihin olisi kuitenkin kiva joskus myöhemmin palata.
Olen nyt tasapainoillut näiden nuorten kanssa: Lähinnä siis se, että mitä kaikkea mussutusta jaksan kuunnella, milloin kommentoin jotain pikkunokkelaa takaisin ja milloin annan heille tilaa. No olen ainakin oma aito itseni, jos minulle auotaan päätä, hyvän hetken koittaessa sivallan vähän takaisin. Tai saatan vaan hämmentää esittämällä outoa. Keppiä ja porkkanaa. Luottamuksen voittaminen ei aina ole helppoa. Kuinka osoittaa olevansa välittävä hyvä tyyppi ilman, että antaa periksi periaatteista ja uhraamatta mitään?
Olen ensimmäinen apuope, joka lähtee mukaan läpänheittoon. Olen ylpeä. Elämä ei ole vakavaa, mutta opiskelu on. Se ei saa olla sirkus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti