Onpa hassua kirjoittaa tekstiä tälleen koneelta ja koululta käsin. Todella pitkä ilta ja väsynyt, uneton, aamu takana nyt onkin inspiraatiota vain kirjoittaa. Todella paljon ajatuksia mielessä ja sainkin tuossa aiemmin jo jotain purettua parille kaverille. Minun ja no oikeastaan ihmisten ylipäätään pitäisi puhua useammin suoraan ja ilmaista tunteitaan. Kertoa mitä on mielessä ja pyrkiä johonkin yhteisen ymmärryksen tilaan. Vuorovaikutustaitoja, ongelmanratkaisutaitoja ja stressin hallintaa tarvitaan sitten myöhemmissä vaiheissa, kun tulee palautetta valituista sanoista. Tämän takia olen vaan hiljaa ja yksin.
Tai oikeastaan en ole enää yksin muuten kuin henkisesti. Tyhjä olo vaivaa taas enkä vaan voi puhua suoraan. Ajatus karkaa. Mieli harhailee. En halua elää tässä hetkessä, vaikka juuri sitä pitäisi tehdä. Valinnat on kertaalleen tehty ja eikö niissä nyt voisi sen hetken aikaa pysyä ja katsoa mitä sitten tapahtuu? No eipä vissiin. Sami, olet uskomaton. Olen laiminlyönyt liian montaa ystävää, kaveria, tuttua ja mysteerihahmoa. Heittänyt päälle sellaisen hiljaisuuden päiväpeitteen. Harmaa ja iso. Omaan kuplaan pakeneminen. Hyh. Puhutaan, välitetään ja nähdään maailmassa mielummin hyvää.
Hassu fiilis, kun tuli tehtyä tänään amk-uran viimeinen tentti. Mitähän sitä sitten tekisi. Pitäisi ainakin siivoilla kämpällä.
perjantai 1. joulukuuta 2017
perjantai 29. syyskuuta 2017
Yksinäisyys syö sielua
Pelottavaa lukea vuosien takaisia tekstejä ja seurata alamäkeä, johon olen lipsunut. En ole varma onko minulla omin voimin mahdollisuutta päästä kuopasta, koska sen verran syvällä ollaan välillä käyty. Nyt on perjantai-ilta ja olen yksin kotona pimeässä huoneessa peiton alla ja mietin tässä vaan, että pitäisikö lähteä ulos. Olen unohtanut liian monta kaveria ja ystävää. Olen tehnyt väärin liian monelle.
Huomaan, että vaivun negatiivisiin ajatuksiin aivan liian helposti. Tämä päivä lähti hyvin käyntiin ja kävin koulullakin selvittelemässä oppariasioita. Oli hyvä fiilis nättinä päivänä. Miten kuitenkin löydän itseni pimeydestä? En käsitä. Olen semisti katkera ihmisille, jotka viettää kivaa perjantaita porukassa, katsoo ehkä leffaa tai napostelee ja pelaa lautapelejä.
Itsetunto ja itseluottamus on hakattu aika alas eikä minun pitäisi deittailla oikein ketään tässä mielentilassa. Huomasin, että elän ihan jotain outoa vaiheiluelämää, johon tuskin kukaan pystyy samaistumaan. Absurdia ajatella jotain tapailua. Olen liian outo. Tätäkö se yksinäisyys sitten on? Hiljaisia perjantai-iltoja ja saamattomuutta. Mikähän tässä oli syy ja mikä seuraus, koska kyllähän tässä on kyse selkeästi myös masennuksesta. Hyvä analysoida taas kaikkea omassa elämässä ja itsessä saamatta kuitenkaan vastausta tai muutosta mihinkään.
Mitenköhän sitä olisi onnellinen?
Huomaan, että vaivun negatiivisiin ajatuksiin aivan liian helposti. Tämä päivä lähti hyvin käyntiin ja kävin koulullakin selvittelemässä oppariasioita. Oli hyvä fiilis nättinä päivänä. Miten kuitenkin löydän itseni pimeydestä? En käsitä. Olen semisti katkera ihmisille, jotka viettää kivaa perjantaita porukassa, katsoo ehkä leffaa tai napostelee ja pelaa lautapelejä.
Itsetunto ja itseluottamus on hakattu aika alas eikä minun pitäisi deittailla oikein ketään tässä mielentilassa. Huomasin, että elän ihan jotain outoa vaiheiluelämää, johon tuskin kukaan pystyy samaistumaan. Absurdia ajatella jotain tapailua. Olen liian outo. Tätäkö se yksinäisyys sitten on? Hiljaisia perjantai-iltoja ja saamattomuutta. Mikähän tässä oli syy ja mikä seuraus, koska kyllähän tässä on kyse selkeästi myös masennuksesta. Hyvä analysoida taas kaikkea omassa elämässä ja itsessä saamatta kuitenkaan vastausta tai muutosta mihinkään.
Mitenköhän sitä olisi onnellinen?
sunnuntai 9. heinäkuuta 2017
Elämä on juhla
Toissapäivänä olin 27v, eilen olin 28v. Niin se aika menee taas eteenpäin, Mikko sanoi hyvin siitä, että kolmekymppiä lähestyy liian nopeasti. Minun piti kirjoittaa teksti jostain tärkeästä ja viisastella siihen havaintoja, joita olen tässä viime aikoina tehnyt. Kirjoitan kuitenkin vasta nyt ja viisastelen tähän jotain.
Ikäero ollut mielessä viime aikoina. Sillä on vähän merkitystä. Ikäeron lisäksi mielessä on ollut ero. Olen ajatellut sitä jo monia viikkoja, enkä saa ajatuksia irti asiasta. Luovutin liian helposti. Alamäkeen ei paljon tarvita. Liian paljon huonoja ratkaisuja.
Eilen sain henkisen romahduksen. Itkin vähän liikaa. Helvetin alkoholi. Minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada itseni urheilemaan enemmän. Pieni hikoilu tekee hyvää ja pitää mielen virkeänä.
Minun unirytmi on ollut viime päivinä aivan kamala. Ei ole mitään järkeä mennä kolmelta yöllä nukkumaan ja heräillä puolen päivän aikoihin. Onneksi vapaaehtoistyö nuorisokahvilassa tasapainottaa elämää.
Olisi kiva, jos elämään saisi eräänlaiset käyttöohjeet. Helpottaisi tasapainoilua. Viimeaikoina on tuntunut siltä, että minulla menee vähän liian lujaa. Vaihtuvat ihmiset eivät tee hyvää. Mitähän minä oikeasti teen elämälläni? Haha. Jaahas. Minulla oli ajatus siitä miten kaikki olisi täydellistä ja toimii. Kadotin ajatuksen, ja se hautautui syvemmälle ristiriitojen maailmaan. Ei siellä ole mitään vastauksia. Minua jännittää oikeastaan aika paljon. Nyt jännittää ja tulevaisuudessa saattaa surettaa.
Ikäero ollut mielessä viime aikoina. Sillä on vähän merkitystä. Ikäeron lisäksi mielessä on ollut ero. Olen ajatellut sitä jo monia viikkoja, enkä saa ajatuksia irti asiasta. Luovutin liian helposti. Alamäkeen ei paljon tarvita. Liian paljon huonoja ratkaisuja.
Eilen sain henkisen romahduksen. Itkin vähän liikaa. Helvetin alkoholi. Minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada itseni urheilemaan enemmän. Pieni hikoilu tekee hyvää ja pitää mielen virkeänä.
Minun unirytmi on ollut viime päivinä aivan kamala. Ei ole mitään järkeä mennä kolmelta yöllä nukkumaan ja heräillä puolen päivän aikoihin. Onneksi vapaaehtoistyö nuorisokahvilassa tasapainottaa elämää.
Olisi kiva, jos elämään saisi eräänlaiset käyttöohjeet. Helpottaisi tasapainoilua. Viimeaikoina on tuntunut siltä, että minulla menee vähän liian lujaa. Vaihtuvat ihmiset eivät tee hyvää. Mitähän minä oikeasti teen elämälläni? Haha. Jaahas. Minulla oli ajatus siitä miten kaikki olisi täydellistä ja toimii. Kadotin ajatuksen, ja se hautautui syvemmälle ristiriitojen maailmaan. Ei siellä ole mitään vastauksia. Minua jännittää oikeastaan aika paljon. Nyt jännittää ja tulevaisuudessa saattaa surettaa.
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
Kesäpäivitys
Tyhjän paperin pelko. Saan enemmän ajatuksia aamulla hampaita pestessä kuin tässä läppärillä blogitekstin edessä. Minun piti kirjoittaa kuluneesta kesästä, tulevasta syksystä ja vähän jutuista, joita olen hoksannut tässä viime aikoina. Olin esimerkiksi reissussa ja siellä oli kivaa, vaikka aluksi siit ahdistuin.
Kesä on mennyt todella nopeasti enkä ole taaskaan ottanut isommin stressiä siitä. Huhtikuun ja koko kevään ahdistus on vähän helpottanut, mutta edelleen sellainen painava ja ahdistava fiilis takaraivossa. Välillä on hetkiä, jolloin tekee mieli vaan huutaa ja toisinaan käpertyä peiton alle. Olen hoksannut sen, että minun on paras pitää itseni liikkeellä ja kiireisenä. Aloitan nyt vapaaehtoishommat, joten ehkä siitä on vähän jeesiä minullekin.
Ihmissuhdepuolella ei mitään uudempaa. Ahdistaa ja itseluottamus ihan nollissa. Näkyy varmasti ulospäin negatiivisuutena ja noidankehä siitä sitten valmis. Miten joku voisi pitää minusta, jos en itsekään näe itsessäni enää hyviä asioita? Niinpä. Ajatukset on paljon menneessä, enkä nyt tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Tässä olen hoksannut sen, että parempi on oikeastaan vain yrittää vähemmän ja keskittyä itseen. Itsensä etsimiseen ja tukemiseen. Enemmän hymyilyä, itsevarmuutta, itseluottamuksen kasvattamista pienillä jutuilla, urheilua, terveellistä ruokaa ja muutenkin terveellisiä elämäntapoja. Sitä kautta rohkeutta lähestyä ihmisiä sitten tuolla ulkomaailmassa omana itsenään.
Huippua, että kaksi hyvää kaveria ovat nyt muuttaneet Helsinkiin ja pystytään porukalla viettämään aikaa. Olen ollut todella huono ottamaan kavereihin yhteyttä ja hengaamaan heidän kanssaan. Anteeksi kaikille, jotka olen tänä vuonna ignorannut. Syksyllä toivon, että saan opiskelurytmistä ja kavereista taas paremmin kiinni. Kaikki helpompaa, kun ei tarvitse olla reissussa.
Käytän nykyään ärsyttävän paljon englannin kieltä suomen kielessä. Hemmetin sovellukset jodel ja ig. No se siitä. Jos nyt saisin lähdettyä salille ja laittaisin sen jälkeen ruokaa. Näin ei ole käynyt kuukausiin.
Kesä on mennyt todella nopeasti enkä ole taaskaan ottanut isommin stressiä siitä. Huhtikuun ja koko kevään ahdistus on vähän helpottanut, mutta edelleen sellainen painava ja ahdistava fiilis takaraivossa. Välillä on hetkiä, jolloin tekee mieli vaan huutaa ja toisinaan käpertyä peiton alle. Olen hoksannut sen, että minun on paras pitää itseni liikkeellä ja kiireisenä. Aloitan nyt vapaaehtoishommat, joten ehkä siitä on vähän jeesiä minullekin.
Ihmissuhdepuolella ei mitään uudempaa. Ahdistaa ja itseluottamus ihan nollissa. Näkyy varmasti ulospäin negatiivisuutena ja noidankehä siitä sitten valmis. Miten joku voisi pitää minusta, jos en itsekään näe itsessäni enää hyviä asioita? Niinpä. Ajatukset on paljon menneessä, enkä nyt tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Tässä olen hoksannut sen, että parempi on oikeastaan vain yrittää vähemmän ja keskittyä itseen. Itsensä etsimiseen ja tukemiseen. Enemmän hymyilyä, itsevarmuutta, itseluottamuksen kasvattamista pienillä jutuilla, urheilua, terveellistä ruokaa ja muutenkin terveellisiä elämäntapoja. Sitä kautta rohkeutta lähestyä ihmisiä sitten tuolla ulkomaailmassa omana itsenään.
Huippua, että kaksi hyvää kaveria ovat nyt muuttaneet Helsinkiin ja pystytään porukalla viettämään aikaa. Olen ollut todella huono ottamaan kavereihin yhteyttä ja hengaamaan heidän kanssaan. Anteeksi kaikille, jotka olen tänä vuonna ignorannut. Syksyllä toivon, että saan opiskelurytmistä ja kavereista taas paremmin kiinni. Kaikki helpompaa, kun ei tarvitse olla reissussa.
Käytän nykyään ärsyttävän paljon englannin kieltä suomen kielessä. Hemmetin sovellukset jodel ja ig. No se siitä. Jos nyt saisin lähdettyä salille ja laittaisin sen jälkeen ruokaa. Näin ei ole käynyt kuukausiin.
keskiviikko 19. huhtikuuta 2017
Muistoja, muistutuksia ja katoamistemppuja
Ai hemmetti, vuoden 2016 aikana yksi kirjoitus. Melkoinen saavutus etten sanoisi. Mitenköhän tuon vuoden tiivistäisi parhaiten? Seurustelin, erosin, sekoilin, ahdistuin, etenin opinnoissa. Ihastuin. Petyin. Ahdistuin jälleen. Aika paska vuosi.
No vuosi 2017, saat luvan näyttää elämästä taas hyviä puolia - ei paineita. Olen nyt viidettä viikkoa harjoittelussa skitsofreenikkojen palvelutalossa ja pitää kyllä sanoa, että onpahan mielenkiintoista hommaa. Taudinkuva ja erilaiset oireet käyvät selväksi vasta asiakkaiden kanssa työtä tehdessä. Tuntuu, että tuolla harkassa saa enemmän kiinni elämästä kuin mitä saan oikeassa elämässäni kiinni.
Naamat vaihtuu liian nopeasti, eikä millään ole taas mitään merkitystä. Vaihtuu vaan, hups sinne meni - ihan sama. En pysty enää keskittymään ja hiljentämään itseäni silloin kun pitäisi. Huomaan tämän levottomana käytöksenä ja hoppuna, ikäänkuin koko ajan olisi kiire saada jotain. Jotain puuttuu, tänne minulle se heti nyt. Vuosi 2017 on tähän mennessä ollut myös täynnä pettymyksiä ja toinen toistaan oudompia käänteitä. En jaksa enää edes yllättyä mistään mitä joudun kokemaan niin sanotusti ihmissuhderintamalla. Nyt seilaan jossain vitutuksen, ahdistuksen ja epätoivon välimaastossa. Yksinäisyyttä, mustasukkaisuutta, hiljaisuutta. Todella ahdistavia hetkiä. Tämän lisäksi viestiminen ja roikkuminen somessa pilaavat varmaan aivoni. Opiskelumotivaatio tältä keväältä on ollut lähellä nollaa, ja tuntuukin, että olenkin tehnyt vain tarvittavan minimin. Huono itsetunto ja näkemys tulevaisuudesta eivät auta yhtään.
Muistoja, muistutuksia ja katoamistemppuja. Siinäpä se.
No vuosi 2017, saat luvan näyttää elämästä taas hyviä puolia - ei paineita. Olen nyt viidettä viikkoa harjoittelussa skitsofreenikkojen palvelutalossa ja pitää kyllä sanoa, että onpahan mielenkiintoista hommaa. Taudinkuva ja erilaiset oireet käyvät selväksi vasta asiakkaiden kanssa työtä tehdessä. Tuntuu, että tuolla harkassa saa enemmän kiinni elämästä kuin mitä saan oikeassa elämässäni kiinni.
Naamat vaihtuu liian nopeasti, eikä millään ole taas mitään merkitystä. Vaihtuu vaan, hups sinne meni - ihan sama. En pysty enää keskittymään ja hiljentämään itseäni silloin kun pitäisi. Huomaan tämän levottomana käytöksenä ja hoppuna, ikäänkuin koko ajan olisi kiire saada jotain. Jotain puuttuu, tänne minulle se heti nyt. Vuosi 2017 on tähän mennessä ollut myös täynnä pettymyksiä ja toinen toistaan oudompia käänteitä. En jaksa enää edes yllättyä mistään mitä joudun kokemaan niin sanotusti ihmissuhderintamalla. Nyt seilaan jossain vitutuksen, ahdistuksen ja epätoivon välimaastossa. Yksinäisyyttä, mustasukkaisuutta, hiljaisuutta. Todella ahdistavia hetkiä. Tämän lisäksi viestiminen ja roikkuminen somessa pilaavat varmaan aivoni. Opiskelumotivaatio tältä keväältä on ollut lähellä nollaa, ja tuntuukin, että olenkin tehnyt vain tarvittavan minimin. Huono itsetunto ja näkemys tulevaisuudesta eivät auta yhtään.
Muistoja, muistutuksia ja katoamistemppuja. Siinäpä se.
Tilaa:
Kommentit (Atom)