Ai hemmetti, vuoden 2016 aikana yksi kirjoitus. Melkoinen saavutus etten sanoisi. Mitenköhän tuon vuoden tiivistäisi parhaiten? Seurustelin, erosin, sekoilin, ahdistuin, etenin opinnoissa. Ihastuin. Petyin. Ahdistuin jälleen. Aika paska vuosi.
No vuosi 2017, saat luvan näyttää elämästä taas hyviä puolia - ei paineita. Olen nyt viidettä viikkoa harjoittelussa skitsofreenikkojen palvelutalossa ja pitää kyllä sanoa, että onpahan mielenkiintoista hommaa. Taudinkuva ja erilaiset oireet käyvät selväksi vasta asiakkaiden kanssa työtä tehdessä. Tuntuu, että tuolla harkassa saa enemmän kiinni elämästä kuin mitä saan oikeassa elämässäni kiinni.
Naamat vaihtuu liian nopeasti, eikä millään ole taas mitään merkitystä. Vaihtuu vaan, hups sinne meni - ihan sama. En pysty enää keskittymään ja hiljentämään itseäni silloin kun pitäisi. Huomaan tämän levottomana käytöksenä ja hoppuna, ikäänkuin koko ajan olisi kiire saada jotain. Jotain puuttuu, tänne minulle se heti nyt. Vuosi 2017 on tähän mennessä ollut myös täynnä pettymyksiä ja toinen toistaan oudompia käänteitä. En jaksa enää edes yllättyä mistään mitä joudun kokemaan niin sanotusti ihmissuhderintamalla. Nyt seilaan jossain vitutuksen, ahdistuksen ja epätoivon välimaastossa. Yksinäisyyttä, mustasukkaisuutta, hiljaisuutta. Todella ahdistavia hetkiä. Tämän lisäksi viestiminen ja roikkuminen somessa pilaavat varmaan aivoni. Opiskelumotivaatio tältä keväältä on ollut lähellä nollaa, ja tuntuukin, että olenkin tehnyt vain tarvittavan minimin. Huono itsetunto ja näkemys tulevaisuudesta eivät auta yhtään.
Muistoja, muistutuksia ja katoamistemppuja. Siinäpä se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti